Pojille on nyt sitten luotu uusi yhteinen blogi, tämän vanhan blogin nimen muutin päiväkirjaksi ja tulevaisuudessa kaikki kuulumiset löytynee uudesta Blogista, mikäli ongelmia sen käytössä tms niin katsotaan sitten uudestaan. Mutta yleisön pyynnöstä yhdistän blogin ja vieraskirjan, blogi onnistui jo joten nyt sitten vieraskirjan kimppuun.... Ilmoittakaa jos tulee jtn probleemia eteen.
Tulihan sekin pv että musta pöydältä varasteli, tänään lähti Ellun iltapala leipä mustan suihin, puolet kerkesin pelastamaan runnomalla nassun auki...heh. Sitten musta ilosesti pyörähteli kun keskusteltiin tapahtuneesta ja mentiin jäähylle
Aiemmin ei ole koskenut mihkään joka on pöydällä joten nyt tarvii kehitellä sille kunnon ansa että loppuukin yhtä nopeesti kun on alkanut...Pöydille yritti sillon alkuun hypellä mutta se loppu lyhyeen. Kolmivuotias neiti kokeilee myös äipän hermoja aika ajoin...ovat mustan kanssa samassa iässä
Taitaa musta saada siskon tavoin nokkapannan huomenissa, kun on yksin mukana niin kulkee kuin unelma, veikka kun on mukana niin hirvittävä kisa kumpi kulkee edellä ja haistaa ekana jtn, kaikki temput on tehty ja ajattelin kokeilla nyt tuota nokkista. Romihan kulkee myös siinä aika ajoin, kun narttujen hajut on ylimmillään..huoh. Katsotaan mitä musta siitä tuumaa Hihii!!!!
Voi jösses kuinka happy fiilis on!!! Musta Rules!
Hexu oli alku tallaukses jälleen mukana ja sen jälkeen ajateltiin kokeilla sitä haukkua nyt useamman kerran verran. Palkkana kupeis oli jtn kissanruokaa joten oli helppo heittää kippo välillä kiinni ja taas uudestaan hetsaa. Hexu oli valjaissa ja Mirja liinan päässä, eikä tarvinnu paljoa kiusia kun eka haukku tuli, jes! En tiedä kuinka monta kertaa tehtiin kun ei tullut laskettua mutta jokaisella kerralla yhtä hyvin lähti terävä ja vaativa hau ja siitä superpalkka ja yberkehut! Tällä siis jatkamme ja nyt alan muuallakkin mustaa haukuttelemaan ihan itellänikin. Hexun haukku on tosi kivan kuuluva, ei kimeä mutta ei möreä, varmasti kun rinta hiukka syvenee niin ehkä vähän madaltuu mutta todella mukavan kuuluva ja selkeä haukku
Sitten musta kävi huilimassa ja tuli myöhemmin etsimään ukkoja, otin kaikkiaan kuus ukkoo, annoin ohjeet että maalimies näyttäytyy takalinjalla ja sitten käännän pois ja sillä aikaa mm etenee takalinjaa pitkin hiukka n.kymmenen metrii, virhe minulta kun ei tuullut yhtään ni ois pitäny ottaa se eteneminen vaan pari metrii, noh, musta meni sinne missä mm näkyi ja etti ja etti, aika kauan aikaa, ei antanu periks, sit vast kotvan kuluttua tuli hiukka takasin päin ja aloin huutelee pois, ei meinannu tulla mut heiluttelin kättä ja sieltä musta syöksyi....heh. Maalimies sitten taputti ja musta ampas liikkeelle, ja löysi!!! Jee!
Sitten muutettiin pakkaa niin että seuraava ukko oli suora haamu, se onnistui tosi hyvin. Seuraavat 3 ukkoa oli niitä eteneviä mutta vaan sen parin metrin verran. Ja ne onnistui tosi hyvin. Viimeseks otettiin peräänjuoksu josta jäikin ihana maku suuhun Huomas kyl et musta oli väsy mutta hyvin tuli tehtyä töitä! Itelle nyt taas älliä päähän ja hiukka sitä mietintää..heh...onneks on niin ihania treenikavereita jotka potkii persiille kun itellä ei älli kulje, en tosiaan tajunnut aatella sitä tuuli asiaa ollenkaan kun käskin ekan mm:n edetä linjaa sen kymmenen metrii, jotenki kai takaraivos on se kun Romin kanssa tuli sillon liian pitkään tahkottua liian helppoja ukkoja niin sillon meni asioita penkin alle. Mutta liian nopeestikkaan ei saada mennä, heh, kyllä se tästä. Onneksi meillä on niin ihana treeniryhmä, jokainen voi sanoa mielipiteensä ja näkökantansa ja jokainen tukee jokaista ja yrittää saada jokaiselle onnistuneita suorituksia ilman että pahoittaa kenenkään mieltä. Hieno tasa-arvo ja demokratia on hyvä asia Joten kiitos taas treeniryhmälle treeneistä!!!
Ensi vkolla sitten tottistelua ja hakuilua tiettävästi sunnuntaina.